Aktiivitilat on avannut uuden kiinteistösijoitusrahaston, joka on ryminällä aloittamassa toimintaansa. Sijoituskohteena ovat yhä hallikiinteistöt.
Uuden rahaston nimi on Aktiivihallit II Ky ja sen sijoituskriteerit ovat samat kuin ensimmäisellä rahastolla. Maantieteellisesti kohteena ovat pääkaupunkiseutu laajasti sekä Tampere. Kiinteistösegmenttinä ovat edelleen tuotanto- ja varastotilat eli ”hallikiinteistöt”, rahaston sijoittajana jatkaa NREP ja sijoitusvolyymi on 100 miljoonaa euroa.
Aktiivitilojen ensimmäinen rahasto, Aktiivihallit Ky, sijoitettiin täyteen kesällä 2022. Sen omistukseen päätyi 23 teollisuus- ja varastokiinteistöä ja yhteensä 131 222 neliömetriä vuokrattavaa pinta-alaa, jossa on nyt 72 vuokralaista.
Maantieteellisesti jakautuma on tasapainoinen: pinta-alasta 50 % on alueella Helsinki, Espoo, Vantaa, 23 % kehyskunnissa (Tuusula & Kerava) ja 27 % Tampereella.
”Kokemukset ensimmäisestä rahastostamme ovat hyvin positiivisia”, toteaa Aktiivitilojen toimitusjohtaja Jukka Torvinen. ”Käyttöasteet ovat pysyneet erittäin korkeina huolimatta koetusta koronakriisistä, energiakriisistä, inflaatiosta ja taantumanäkymistä. Odotimme toki, että tämä kiinteistösegmentti on defensiivinen, mutta se onkin osoittautunut dynaamiseksi ja kehittyväksi jopa vaikeinakin aikoina”.
”Käyttöasteemme salkussa on nyt 95 % ja pienessä vajaakäytössä on mukana pari kohdetta, joita olemme itse tarkoituksella tyhjentäneet remontointia ja kehitystä varten” toteaa Torvinen.
Kiinteistöjohtamisesta vastaava osakas Tatu-Pekka Koivupuro näkee hyvän käyttäjäkysynnän ja aktiivisen manageerauksen hyvänä kombinaationa. ”Vuonna 2022 vuokrasimme 11.198 m2 uutta tilaa ja uusimme yli 20.000 m2 vuokrasopimuksia. Järkevästi hinnoitellut tilat ja käyttäjien tarpeeseen vastaamisen toimivat kaikissa markkinatilanteissa. Myös kohteiden jatkuva kehittäminen – vuonna 2022 remontoimme yli 2 miljoonalla eurolla, erityisesti energiatehokkuutta parantaen – tukee vuokrausta ja käyttöasteita”.
Uuden rahaston ensimmäiset sijoitukset ovat nyt työpöydällä tutkittavina ja lisää sijoituskohteista etsitään.
Lisätietoja antavat:
Jukka Torvinen, puh. 040 8277 832, jukka.torvinen@aktiivitilat
Tatu-Pekka Koivupuro, puh. 050 411 7844, tatu-pekka.koivupuro@aktiivitilat.fi