Aktiivitilat on ostanut Ultivistalta kaksi teollisuuskiinteistöä, toisen Espoon Koskelosta ja toisen Tuusulan Sulan alueelta. Molemmat kohteet osuvat Aktiivitilojen jo omistamien kiinteistöjen naapurustoon.
Espoon kohde sijaitsee Koskelossa ja kauppa vahvistaa entisestään Aktiivitilojen vahvaa läsnäoloa alueella. Osoitteessa Kiilaniityntie 10 on 2.855 m2 suuruinen raskaiden ajoneuvojen ja kaluston korjaamo sekä iso tontti, jossa on hieman yli 3.500 m2 käyttämätöntä rakennusoikeutta. Kohde rajoittuu Kehä III:een.
”Salkustamme löytyy jo kaksi kohdetta Koskelosta ja molempien kehitys pitoaikana on ylittänyt odotuksemme. Olemme tyytyväisiä, että pystyimme kasvattamaan salkkuamme näkyvällä paikalla Kehä III:n varrella sijaitsevalla kohteella. Mahdollisuus lisärakentamiseen on meille ehdottomasti kiinnostava vaihtoehto. Oma uudistuotanto on osa strategiaamme ja tässä siihen avautuu hyvä mahdollisuus”, sanoo Aktiivitilojen toimitusjohtaja Jukka Torvinen.
Toinen kiinteistö on Tuusulan Sulan alueella, vain 200 metrin päässä Aktiivitilojen aikaisemmin hankkimasta kiinteistöstä. Osoitteessa Hiekkakuopantie 4 sijaitseva 2.102 m2 suuruinen rakennus on vuokrattu teolliselle yritykselle, joka tuottaa laitteita maaperätutkimukseen, malminetsintään ja kaivonporaukseen.
”Tuusula on varasto- ja teollisuuskiinteistöjen vahvasti nousevaa aluetta ja mielellämme sijoitamme sinne jatkossakin”, toteaa Torvinen.
Lisäksi Torvinen erikseen kiittää Ultivistaa hyvin sujuneesta ja suoraviivaisesta kauppaprosessista.
”Tämä oli kaiken kaikkiaan miellyttävä ja kitkaton transaktio ammattilaisten kesken ja tuo tervetullutta lisää sijoitussalkkuumme”, kiteyttää Torvinen.
Ultivistalle kaupassa oli kysymys hyvän markkinatilanteen ja ajankohdan hyödyntämisestä sekä salkun kierrättämisestä.
”Olemme omistaneet kyseiset kiinteistöt jo vuosia ja tehneet tarvittavaa kehittämistyötä. Nyt markkinalla avautui hyvä hetki realisoida kohteet ja voimme keskittyä toisiin sijoituksiimme”, sanoo Ultivistan toimitusjohtaja Markku Halme.
Lisätietoja antavat:
Aktiivitilat: Juho Nokelainen, puh. 050 4077 492, juho.nokelainen@aktiivitilat.fi
Markku Halme, puh. 050 4244 190, markku.hale@ultivista.fi