Aktiivitilojen salkkuun ensimmäinen kohde Vantaalta

Aktiivitilat on ostanut teollisuuskiinteistön Vantaan Varistosta. Noin 5,700 m2 tuotanto-, varasto- ja toimistorakennus on vuokrattu pitkällä vuokrasopimuksella SKS Mekaniikka Oy:lle.

Kyseessä on jatkoa jo aikaisemin Aktiivitilojen tekemille sijoituksille Kehä
III:n varrella, mutta ensimmäinen kohde Vantaalla.

”Tämä on nyt neljäs sijoituksemme Kehä III varrelle ja erinomainen
päänavaus Vantaalle. Kehä III on yhä selkeämmin tuotanto- ja
varastokiinteistöjen kuumaa aluetta, jossa kysyntä hyville tiloille
kasvaa tasaisesti”, toteaa toimitusjohtaja Jukka Torvinen. ”Näiden
kauppojen jatkoksi on tulossa lisää mielenkiintoisia hankkeita ja hyvän
tilakysynnän vuoksi pohdimme myös oman uudistuotannon aloittamista.”

”Olemme iloisia, että saamme SKS Mekaniikka Oy:n kaltaisen erinomaisen
vuokralaisen pitkällä vuokrasopimuksella salkkuumme”, toteaa osakas Tatu-Pekka Koivupuro. ”Kiinteistöjen omistajana haluamme kehittää kohteita yhdessä vuokralaistemme kanssa mahdollisimman hyvin heidän toimintaansa tukeviksi ja myös energiatehokkaammiksi. Hyvät vuokralaiset ja toimiva yhteistyö on toimintamme kulmakivi.”

Lisätietoja antavat:

Jukka Torvinen, puh. 040 827 7832, jukka.torvinen@aktiivitilat.fi

Tapani Piri, puh. 040 752 5417, tapani.piri@aktiivitilat.fi

Tatu-Pekka Koivupuro, puh. 050 4117 844, tatu-pekka.koivupuro@aktiivitilat.fi